Aamu valkeni sateisena. Tai ei se mitään valjennut, siinä vaiheessa, kun kotiorja lähti matkalle, sen kuulemma piti mennä töihin kisoihin Hailuodon maastokisoihin. Sai kyydin afganistanin-serkku Raksun (Kirman Raqqas) kyydissä. Kotiorjan isä oli tullut avuksi ja luvannut tuoda Veetin myöhemmin, ja jäivätkin vielä köllöttelemään hetkeksi. Fauni-iskä oli joutunut evakkoon Kemiin pitämään kotiorjan äidille seuraa, kun kuulemma Faunilla olisi tullut paha mieli, jos se olisi otettu mukaan. Sanovat, että iskäkoira on liian vanha kisoihin, mutta ei se kyllä omasta mielestään olisi.
Lopulta matkaan pääsi myös Veeti. Lauttarannasta löytyi Peppi-ystävä (Aziz Valei), ja lauttamatkan jälkeen jo aurinkokin pilkisteli karkottaen vesisateen. "Jippii, taas paljon salukeja, ja ei voi olla totta, pörinän perusteella täältäkin löytyy moottoripupu!" riemastui Veeti.
Havaitsimme, että agilityharrastuksesta on hyötyä. Veetiä ei tarvinnut kammeta eläinlääkärin pöydälle, vaan riitti, kun sille osoitti suunnan ja käski "pöytä". Kätevää :) On kuitenkin painoa ja jalkojen mittaa koiralla sen verran, että parempi kun osaa kiipeillä itse ;)
Arpa määräsi juoksupariksi Ameenan (Al-Yasamin Ameena), ja mammahan oli tyytyväinen. Koirat moikkailivat toisensa ennen starttia hyvässä hengessä. Mammaa ei edes jännittänyt yhtään - toisaalta, ei mamma kyllä oikein uskonut, että Veeti nyt muuten selviäisi radasta mitenkään kunnialla, sen verran vaikealta näytti. Alku ylämäkeen ylös rantatörmää, viehe ehti jo vähän kadota silmistäkin, sitten pieni alamäki, jyrkkä mutka oikeaan, kahden ruohoisen hiekkadyynin välistä u-käännös vasempaan dyynin ympäri, ja sen jälkeen vasta aukesi ihana merenranta, jossa pääsi kunnolla oikomaan koipia ihan koko mitalta.
Mutta niin vaan pikkukoira juoksi upeasti alusta loppuun asti! Pupulle Veeti ehti ensimmäisenä ja teki hienon tappoloikankin, pysähdys ei edes mennyt pitkäksi niin kuin usein treeneissä. Pisteet riittivät finaaliin, jossa Ameena osui jälleen pariksi. Finaalikin sujui mallikkaasti, koirilla oli paljon lähikontaktia, ohittelivat vuoron perään, juoksivat nopeasti ja taitavasti. Lopputuloksena oli mamman päätä huimaavat 495 pistettä ja SA :)
Jaa-a, saapas nähdä. Ehkä tästä vielä juoksija tulee... Ainakin se on Veetistä tosi hauskaa!
Kotiin päästessä olikin jo pimeää. Pienen ruokatauon jälkeen matka jatkuikin vielä Kemin "mummolaan". Autossa oli väsynyttä väkeä kuskia myöten, mutta onnellisia taisivat olla kaikki.
Lopulta matkaan pääsi myös Veeti. Lauttarannasta löytyi Peppi-ystävä (Aziz Valei), ja lauttamatkan jälkeen jo aurinkokin pilkisteli karkottaen vesisateen. "Jippii, taas paljon salukeja, ja ei voi olla totta, pörinän perusteella täältäkin löytyy moottoripupu!" riemastui Veeti.
Havaitsimme, että agilityharrastuksesta on hyötyä. Veetiä ei tarvinnut kammeta eläinlääkärin pöydälle, vaan riitti, kun sille osoitti suunnan ja käski "pöytä". Kätevää :) On kuitenkin painoa ja jalkojen mittaa koiralla sen verran, että parempi kun osaa kiipeillä itse ;)
Arpa määräsi juoksupariksi Ameenan (Al-Yasamin Ameena), ja mammahan oli tyytyväinen. Koirat moikkailivat toisensa ennen starttia hyvässä hengessä. Mammaa ei edes jännittänyt yhtään - toisaalta, ei mamma kyllä oikein uskonut, että Veeti nyt muuten selviäisi radasta mitenkään kunnialla, sen verran vaikealta näytti. Alku ylämäkeen ylös rantatörmää, viehe ehti jo vähän kadota silmistäkin, sitten pieni alamäki, jyrkkä mutka oikeaan, kahden ruohoisen hiekkadyynin välistä u-käännös vasempaan dyynin ympäri, ja sen jälkeen vasta aukesi ihana merenranta, jossa pääsi kunnolla oikomaan koipia ihan koko mitalta.
Mutta niin vaan pikkukoira juoksi upeasti alusta loppuun asti! Pupulle Veeti ehti ensimmäisenä ja teki hienon tappoloikankin, pysähdys ei edes mennyt pitkäksi niin kuin usein treeneissä. Pisteet riittivät finaaliin, jossa Ameena osui jälleen pariksi. Finaalikin sujui mallikkaasti, koirilla oli paljon lähikontaktia, ohittelivat vuoron perään, juoksivat nopeasti ja taitavasti. Lopputuloksena oli mamman päätä huimaavat 495 pistettä ja SA :)
Jaa-a, saapas nähdä. Ehkä tästä vielä juoksija tulee... Ainakin se on Veetistä tosi hauskaa!
Kotiin päästessä olikin jo pimeää. Pienen ruokatauon jälkeen matka jatkuikin vielä Kemin "mummolaan". Autossa oli väsynyttä väkeä kuskia myöten, mutta onnellisia taisivat olla kaikki.
(kuvat: Sanja Ekblad)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti