Yöunet jäivät tuskallisen lyhyiksi, sillä tehoviikonlopun sunnuntaille oli buukattu visiitti Bodenin näyttelyyn. Ei ollutkaan ihan mikään pikavisiitti: lähdettiin aamulla klo 9 ja kotona oltiin joskus 22.30... Menomatkalla ihmettelimme ruotsalaisten tapaa metsästää hirviä. Loppumatkan pienemmän tien varressa oli noin 10 kilometrin sisällä kolme hirvitornia ihan tien laidassa, kaikissa torneissa punalakkinen mies pyssy kädessä. Siis ei voi olla totta, ajavatko ne hirviä tielle päin?? Noh, etupenkkiläiset siinä tuumivat, että ihan hyvä tietysti, jos ampuvat ne hirvet _ennen_ kuin ovat tiellä asti... Pari tuntia ennen meitä näyttelypaikalle matkannut seurue oli samaisella pätkällä nähnyt yhdeksän sarvipäätä.

Näyttelypäivä sujui pitkälti odottelun merkeissä. Tuomari oli ollut aamulla vielä unessa, kun häntä haettiin hotellilta - sen jälkeen arvioi koiria hyvin huolellisesti, tarkkaan ja yksityiskohtaisesti - välissä toinen tuomari käväisi arvostelemassa omat rotunsa - ja taas odotettiin. Kehään päästiin vihdoin neljän jälkeen.

Esiintyminen meni jälleen melko mukavasti. Veetin kanssa on ilo liikkua kehässä, esiintyminen on pikkumiehestä niin mukavaa, että häntä heiluu. Ja miten ihanaa oli lukea arvostelu, joka alkoi: "Laadukas, vaikuttava uros..." ja jatkui samaan tyyliin. "Vielä vähän lisää aikaa.", sanoi tuomari, ja ojensi SA:n. Aikaahan meillä on :)

Päivän kohokohta oli kuitenkin isoveli-Sixtenin (Al Wathba Thamir Abdul-Haqq) menestyksen jännääminen. Sixtenillä on ollut vakuuttava näyttelyvuosi, joten velipoika oli Norrbottenin voitokkaimman vinttikoiran kisassa kärkisijalla. Tämä päivä ratkaisisi, voittaako kisan saluki vai afgaani. Niin sitten Sixten tuli, esiintyi, oli ROP ja BIS-3 sekä pokkasi pokaalin kotiin!! Veeti lähettää hännänheilutukset AnnSo-omistajalle sekä kasvattajille Ingelalle&Carinalle. Yhtään vähäisempään suoritukseen ei iskäsalukikaan joutunut tyytymään. Myös Fauni oli kehässä elementissään ja suorastaan liiteli BIS-veteraani voittoon! Kyllä oli mammalla hymy herkässä :)

"Hienoja sukulaisia, täytyy huolellisesti kuunnella kaikki kauneusvinkit.", Veeti tuumi päivän päätteeksi. Superviikonlopun jälkeen pojat jäivätkin Kemin mummolaan muutamaksi päiväksi tekemään puutarhatöitä ja rentoutumaan.

Aamu valkeni sateisena. Tai ei se mitään valjennut, siinä vaiheessa, kun kotiorja lähti matkalle, sen kuulemma piti mennä töihin kisoihin Hailuodon maastokisoihin. Sai kyydin afganistanin-serkku Raksun (Kirman Raqqas) kyydissä. Kotiorjan isä oli tullut avuksi ja luvannut tuoda Veetin myöhemmin, ja jäivätkin vielä köllöttelemään hetkeksi. Fauni-iskä oli joutunut evakkoon Kemiin pitämään kotiorjan äidille seuraa, kun kuulemma Faunilla olisi tullut paha mieli, jos se olisi otettu mukaan. Sanovat, että iskäkoira on liian vanha kisoihin, mutta ei se kyllä omasta mielestään olisi.

Lopulta matkaan pääsi myös Veeti. Lauttarannasta löytyi Peppi-ystävä (Aziz Valei), ja lauttamatkan jälkeen jo aurinkokin pilkisteli karkottaen vesisateen. "Jippii, taas paljon salukeja, ja ei voi olla totta, pörinän perusteella täältäkin löytyy moottoripupu!" riemastui Veeti.

Havaitsimme, että agilityharrastuksesta on hyötyä. Veetiä ei tarvinnut kammeta eläinlääkärin pöydälle, vaan riitti, kun sille osoitti suunnan ja käski "pöytä". Kätevää :) On kuitenkin painoa ja jalkojen mittaa koiralla sen verran, että parempi kun osaa kiipeillä itse ;)

Arpa määräsi juoksupariksi Ameenan (Al-Yasamin Ameena), ja mammahan oli tyytyväinen. Koirat moikkailivat toisensa ennen starttia hyvässä hengessä. Mammaa ei edes jännittänyt yhtään - toisaalta, ei mamma kyllä oikein uskonut, että Veeti nyt muuten selviäisi radasta mitenkään kunnialla, sen verran vaikealta näytti. Alku ylämäkeen ylös rantatörmää, viehe ehti jo vähän kadota silmistäkin, sitten pieni alamäki, jyrkkä mutka oikeaan, kahden ruohoisen hiekkadyynin välistä u-käännös vasempaan dyynin ympäri, ja sen jälkeen vasta aukesi ihana merenranta, jossa pääsi kunnolla oikomaan koipia ihan koko mitalta.

Mutta niin vaan pikkukoira juoksi upeasti alusta loppuun asti! Pupulle Veeti ehti ensimmäisenä ja teki hienon tappoloikankin, pysähdys ei edes mennyt pitkäksi niin kuin usein treeneissä. Pisteet riittivät finaaliin, jossa Ameena osui jälleen pariksi. Finaalikin sujui mallikkaasti, koirilla oli paljon lähikontaktia, ohittelivat vuoron perään, juoksivat nopeasti ja taitavasti. Lopputuloksena oli mamman päätä huimaavat 495 pistettä ja SA :)

Jaa-a, saapas nähdä. Ehkä tästä vielä juoksija tulee... Ainakin se on Veetistä tosi hauskaa!

Kotiin päästessä olikin jo pimeää. Pienen ruokatauon jälkeen matka jatkuikin vielä Kemin "mummolaan". Autossa oli väsynyttä väkeä kuskia myöten, mutta onnellisia taisivat olla kaikki.

(kuvat: Sanja Ekblad)

Tänään oli Oulun koiranäyttely. Perinteiseen tapaan halli oli ahdas, tänä vuonna myös kuuma. Mamma muisti parin vuoden takaisen salukikehän sijoittelun ihan ulko-oven viereen. Silloin oli mahdottoman kylmää, joten kaikelta varalta samainen ihminen laittoi aamulla riittävästi vaatetta päälle ja opasti myös paria ystävää pukeutumaan yhtä lämpimästi.

Noh, tänä vuonna sitten kylmyys oli kaukana. Pari askelta kehässä, ja hiki valui norona selkää pitkin.

Veeti osoitti jälleen, miten hyvähermoinen nuori mies se onkaan. Tungos ei haitannut pätkääkään, väenpaljoudesta päin vastoin löytyi koira- ja ihmisystäviä, joiden kanssa on hyvä leikkiä. Häkki oli vilkkaan käytävän varrella, mutta häkistä ei kuulunut ääntäkään, vaikka ohikulkevat koirat joskus pistivät nenänsä vähän turhankin lähelle.

Kehässä meni loistavasti :) Veeti ei aina jaksa seistä paikallaan koko sitä aikaa, kun tuomari tutkii, vaan saattaa vähän siirrellä jalkojaan tai teputella, ei missään nimessä arasti, vaan vähän kärsimättömästi. Tällä kertaa poika seisoi kuin patsas :) Edellisen illan viimeistelyharjoitukset Waffeeq-ystävän (Al Wathba Waffeeq Aasim) kanssa selvästi tuottivat tulosta!

Tuomari tykkäsi Veetistä muutenkin. Arvostelu oli kaunis, mutta tuomari kuitenkin totesi "Kasvaa vielä.", joten tänään EH. Noh, toivottavasti kasvaa lähinnä rungon leveyttä, korkeutta kyllä olisi jo riittävästi... ;D

Ampiaiset on tyhmiä!

Metsälenkillä Veeti löysi maasta jotain mielenkiintoista. Reikä, jonka ympärillä pörrää ötöjä. Kaiken maailman ötöjähän Veeti yrittää metsästää varsin mielellään. Illan perhoset ovat varsinkin hauskoja, niitä pyydystettäessä joutuu jopa vähän loikkimaan, mikä kuitenkaan ei ole mammasta kovin hauskaa, jos ollaan hihnalenkillä.

Mutta. Koska ötöt ovat kiinnostavia, täytyy tuota reikää mennä tutkimaan. Ja sitten, voi kauhea, tuntui jotain ihmeellistä kuonon seudussa! Äkkiä sammaleikkoon hinkkaamaan nenua, niin tehokkaasti, että korvista roikkuu kohta jäkäläkoruja.

"Mammaaaaa! Sattuuuuu!!!" huutaa Veeti. Ja mammahan rientää katsomaan. Keskeltä viiksikarvoja töröttää vielä ampiaisen piikki. Poishan se on otettava, vaikka koira kuinka pyristelee. Kohta huulet alkavat turvota, ja toinen pistoskohta löytyy takajalan reidestä. Auts.

Turvotus kuitenkin laskee seuraavaan aamuun mennessä, onneksi. Suotavaa olisi, että pikkusaluki muistaisi kokemuksensa seuraavalla lenkillä ja jättäisi pörriäiset rauhaan.

Pölyn laskeuduttua tarkastetaan vauriot...huulet vielä normaalit, mutta ei kauaa tämän kuvan jälkeen.

Veeti on jo iso poika. 18 kk tuli täyteen 14.9.2006, ja sehän tarkoittaa lupaa osallistua juoksukisoihin :) Maastokirjakin oli jo valmiiksi tilattuna, joten debyyttikisaan vaan. Debyytiksi ei sitten otettukaan mitään pientä kilpailua, vaan Salukikerhon maastomestaruuskisa 24.9.2006, mukana reilu 50 salukia :) Ajelimme Tampereen välipysäkin kautta Valkeakoskelle. Päivä oli aurinkoinen ja kaikin puolin juoksemiseen sopiva, ei liian kuumakaan. Ja mammaa jännitti!

Eläinlääkärin tarkastus...arvonta...lämmittely... Vapisevin käsin kuonokoppa kiinni... Valjaat pois - mamma huikkaa ystävälleen "Mua jännittää!" ja ystävä vastaa "Joo se näkyy." Ei kai. Harjoituksesta ainakaan ei ole kiinni. Veeti on treenaillut ihan pikkupennusta asti, ja tänä kesänä on juostu myös kaverin kanssa, kuonokoppa päässä, mantteli selässä, vieraan (no ok, ystävä, mutta kuitenkin) lähettäjän lähettämänä. Viimeksi testattiin jo pitkää ja haasteellistakin rataa. Aina on mennyt hienosti, joten miksi pitäisi hermoilla? Vaan ei auta, ei...

NYT se lähti! Juokseeko loppuun saakka? Miten sen saa kiinni? Kyllä se kotona osaa... Höh, näköjään väistelee vähän kaveria - mitä nyt, lopettaako kokonaan - ei sentään. Ihan hienosti silti meni alusta loppuun, maalissa oli tuttu ihminen vastassa. Pistesaldo 162 ei nyt ihan päätä huimaa, mutta hyväksytty suoritus kuitenkin, ja molemmat koirat juoksivat niin kiltisti :) Tästä on hyvä jatkaa.

Lopun päivää Veeti keskittyikin kavereiden moikkailemiseen ja pentusten nuuhkutteluun. Salukinpentuja oli paikalla paljon, ja ne tuntuivat erityisen kiinnostavilta. Kukapa sitä ihmettelee, nehän ovat niin valloittavia.

(kuvat: Pasi Soininen)

Tämä kesä on ollut aurinkoinen ja lämmin. Pikkusalukin unelmakesä :) Elokuun viimeinen viikonloppu on askel kohti syksyä, ainakin kalenterin mielestä. Venetsialaisten, loppukesän juhlien aikaa.

Mitä lähemmäs syksy hiipii, sitä enemmän on aurinkoisista päivistä nautittava. Niinpä lähdettiinkin Veetin ja Peppi-ystävän (Aziz Valei) kanssa oikein kunnon metsä-merenranta -iloittelulenkille. Faunin-ketku jäi happamana kotiin. Se ei luvannut, että muuttaisi tapojaan tälläkään kertaa...suunnittelimme nimittäin retkeä paikkaan, jossa se karkaa omille pupunetsintäretkilleen, poikkeuksetta. Kompensaatioksi Fauni sai puruluun, mutta hys, ei kerrota sitä Veetille.

(kuvat: Eija Kotila)

Minne se Peppi oikein pyyhälsi?


Täytyy lähteä katsomaan!


Jihuuuuuu!


Tassuista pääsee aika lujaa...


Kaverin kanssa on kivointa!


Viilennystauko lienee paikallaan.


Salukeja ja kuvajaisia.


Meri on vielä niin tyyni ja lempeän lämmin. Peppi kuinka syvälle meinaat?

Tervehdys!

Tämä on ensimmäinen tassutteluni uudessa blogissa. Kotiorjani Heli on luvannut käydä käpälöimässä kertomuksia sitä mukaa, kun meille kuuluu jotain kivaa. Koitamme kertoa näytelmistä tahi muista harrastelmista ja ihan vaan arkipäivän onnenhetkistä.

Terkkuja kaikille Salukeille, hapsuhännät heilumaan (ja myös ne sileät)!

Veeti